EMILIA MATTILA
Perustajaosakas, OTM
Emilia juristina
”Työmoraalini on asiakkaaseen sitoutunutta. Oikeudelliset asiat ovat asian laadusta riippumatta asiakkaalle elämän isoimpia ja tärkeimpiä tapahtumia, mistä syystä lähtökohtana toiminnassani on aina kukin asiakas yksilönä. Myös asiakkaan tehokas tiedottaminen prosessista riippumatta asian eri vaiheissa on toimintani kulmakiviä. Pyrin työssäni aina tehokkuuteen unohtamatta kuitenkaan, että en hoida pelkkää toimeksiantoa, vaan päämieheni on nimenomaan asiakas henkilönä. Asiakkaan luottamus minuun ja osaamiseeni on minulle ensiarvoisen tärkeää.
Minulle on tärkeää olla asiakkaan tavoitettavissa joustavasti, mutta koska työnkuvaani kuuluvat laajasti oikeudenkäynnit, kuulusteluavustamiset poliisissa, erilaiset neuvottelut ja lisäksi laajat määräaikoihin sidotut kirjalliset työt, olen välillä sähköpostin ja puhelimen tavoittamattomissa. Toimintani tehostamiseksi ja myös asiakasta ja hänen asiaansa kunnioittaakseni, vastaan soittopyyntöihin ja sähköposteihin välillä pienellä viiveellä, mutta kuitenkin niin nopeasti, kuin mahdollista.”
Yhteystiedot
Emilia Mattila
Perustajaosakas, OTM, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja
Puhelin: 045 138 3119
Sähköposti: emilia.mattila@crime.legal
Osaaminen
Oma erityisosaamiseni on vuosien työkokemuksen perusteella rikosoikeudessa sekä perintö- ja perheoikeudessa. Lisäksi olen vuosien aikana hoitanut lukuisia muitakin toimeksiantoja mm. vahingonkorvausoikeuden alalta ja muissa riita-asioissa sekä tuomioistuimissa että niiden ulkopuolella. Työskentely oikeussalissa inspiroi minua. Minulla on erityisen laajaa kokemusta mm. laajoista huumausaine- ja talousrikosoikeudenkäynneistä. Oikeussalin ulkopuolella pyrin erilaisin tavoin saavuttamaan ihmisten kesken sovinnon muun muassa riitaisiin osituksiin, perinnönjakoihin ja lapsiin liittyvissä asioissa.
Kokemus
Olen työskennellyt asianajoalalla vuodesta 2015 alkaen. Asianajotutkinnon suoritin vuonna 2015. Toimin asianajajana neljän vuoden ajan ennen yrittäjäksi siirtymistä Crime Legal Oy:n perustamisen myötä.
Asianajo- ja lakipalveluiden parissa työskentelyn lisäksi olen työskennellyt mm. syyttäjälaitoksessa ja oikeustieteen valmennuskurssien opettajana.
Ota yhteyttä
Olipa asiasi laadultaan millainen hyvänsä, älä epäröi ottaa minuun yhteyttä, mikäli tarvitset asiaasi asiantuntevaa, ihmisläheistä ja tehokasta apua.